Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Tietoa valloneista

Mistä nimi valloni?

Miten vallonit liittyivät raudanvalmistukseen Ruotsi-Suomessa?

Vallonit luetaan kelttiläisiin heimoihin. Kelttiläinen Gallia jakautui muinoin moneksi heimoksi, joista Valloniaan eli nykyisen eteläisen Belgian, koillisen Ranskan ja Luxemburgin muodostamalle alueelle Ardennien vuoriston ja Maas-joen (ransk. Meuse) laakson ympärillä asettautuneet keltit puhuivat omaa murrettaan. Nykyisin he puhuvat ranskaa ja muodostavat Belgian ranskankielisen alueen, nk. Vallonian, kun taas Belgian pohjoisosa on flaaminkielinen. Ardennien vuoriston ja Maas-joen laakson maaperässä oli runsaasti rautamalmia, ja aikojen kuluessa vallonit onnistuivat kehittämään erinomaisen raudanjalostusmenetelmän, joka siirtyi maasta muuttaneiden työläisten mukana Ruotsi-Suomeen jo 1500-luvun loppupuolella ja varsin aktiivisesti 1600-luvulla. Puhutaan ns. ”vallonitaonnasta”, joka tuotti laadukkaampaa rautaa kuin ns. ”saksalaistaonta”.

Ruotsi-Suomessa raudanvalmistus tapahtui ensin pienissä pajoissa, ”hyteissä” järvimalmista. Kruunu perusti Suomen puolelle 1538–1540 ensimmäisen rautakaivoksen Lohjan Ojamoon. Sieltä saatu malmi kuljetettiin vesitse vuodesta 1560 Mustioon perustettuun ”hyttiin” jalostettavaksi kankiraudaksi, joka vietiin aluksi Tukholmaan myyntiin. Sen katsottiin olevan Suomen ensimmäinen rautatehdas eli ruukki. Ruukilla tarkoitettiin siihen aikaan teollisesti toimivaa laitosta, joka oli saanut oikeuden toimia pääasiallisesti rautamalmin jalostajana ja käsittelylaitoksissa tuli olla kankirautapaja ja masuuni.

Suomen rautaruukkien henkilöluetteloissa tapaa Ruotsissa esiintyvien vallonisukujen nimiä. Esimerkiksi vuonna 1734 oli Fiskarsin ja Antskogin tehtailla töissä yksi hyttimestari, yhdeksän vasaraseppää, kolme sahuria, neljä miilunpolttajaa ja 32 muuta ruukintyöläistä. Heidän joukossaan oli mm. seuraavia nimiä: Claes Pira, Michel Gilliam, Noe Tillman, Hinrich Pira, Anders Erman, Jean Pouse, Gottfried Pouse, Jean Dardanell jne.

Suomeen perustettiin hiljalleen useita ruukkeja: Svartå 1616, Antskog 1630, Billnäs 1641, Fagervik 1646 ja Fiskars 1649. Koska malmia ei riittänyt Suomen puolelta, tuotiin sitä proomuilla Tukholman ulkosaaristosta Utöstä sekä Dannemoran kaivoksesta pitkin Pohjanpitäjänlahtea Pohjankurun satamaan ja sieltä Mustionjokea Fiskarsiin. Parhaimpina aikoina tuotettiin suotuisissa olosuhteissa jopa yli 1000 kg rautaa vuorokaudessa. Masuuni saattoi olla yhtäjaksoisesti toiminnassa yli vuoden, jona aikana siitä saatiin raakarautaa noin 160 tonnia. Kovettunut harkkorauta vietiin vasarapajaan, missä työläiset puhdistivat raudan ja sitten takoivat sen lopuksi kahdessa ahjossa kuumentaen kankivasaralla, jota vesiratas pyöritti, pitkiksi tangoiksi, ns. tankoraudaksi. Kuona, jota syntyi poltossa, voitiin valaa tiiliksi, joita käytettiin rakennusten materiaalina, kuten esim. vanhojen ruukkien rakennuksissa näkee.

Työntekijöiden tulo Valloniasta Amsterdamin kautta Ruotsi-Suomeen

Jo 1400- ja 1500-luvuilla kehittyi Espanjan Alankomaissa, eli Valloniankin alueella, tekstiili- ja rautateollisuutta, joka kattoi silloisen maailmankaupan tarpeen. Jo Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla alkoivat ensimmäiset vallonit tulla Ruotsiin Vermlannin kaivoksiin. Pääasiallinen vallonien muutto Ruotsiin tapahtui 1600–1615 ja 1656–1699. Tämän muuton käynnisti hollantilainen pankkiiri ja kauppias Louis De Geer Amsterdamissa. Osittain syynä olivat huonot ajatkin, jolloin työttömyys Vallonian alueella lisääntyi vasarapajojen seistessä ja raudanvalmistuksen vähetessä. De Geerillä oli pääomaa ja hän kävi asekauppaa. Hänen sukunsa oli lähtöisin vallonialueilta ja suku oli toiminut raudanvalmistuksen piirissä. De Geerin kauppayhteydet Ruotsiin perustuivat ilmeisesti aluksi asemyyntiin ja ehkä siksi muuttoa alkoi tapahtua Ruotsiin. Kolmikymmenvuotinen sota vaati aseita. Rautaa tarvittiin, mutta tarvittiin myös rahaa ja sitä saatiin, kun pystyttiin valmistamaan laadukasta kankirautaa. Sitä vietiin Tukholman kautta laivoilla Englantiin Sheffieldiin jalostettavaksi ja siitä saatiin rahaa. Ruotsi-Suomi rikastui.

Noina aikoina Ruotsiin värvättiin noin tuhat ammattimiestä töihin ruukkeihin. Ensin tuli metsätyöntekijöitä ja miilunpolttajia sekä härkävaunujen ajureita, jotta raudanjalostuksessa tarvittavan hiilen saanti tuli turvatuksi. Sitten seurasivat sepät, jotka olivat arvonsa tuntevia ammattimiehiä, samoin masuunihenkilöstö sekä eri käsityöalojen edustajat. Piti olla pyöräntekijöitä, ompelijoita, suutareita ym. Kun Ruotsin alueen metsät pikkuhiljaa alkoivat tietyillä alueilla ehtyä, perustettiin ruukkeja jatkuvasti lisää ja tällöin katseet siirtyivät Suomenkin suuntaan. Uplantiin muotoutui varsin tiivis ruukkien keskittymä ja sieltä käsin alkoi väkeä siirtyä myös Suomen puolella oleviin ruukkeihin, mm. Skebosta ja Ortalasta sekä Forsmarkista. Koska vallonitaonta valtasi alaa, siirtyi vasaraseppiä taitavina työntekijöinä tänne. He pitivät hyvin tiivistä yhteyttä keskenään, ja ammatti siirtyi usein isiltä pojille. Heidän työsanastonsakin oli aluksi hyvin ranskankielinen ja he avioituivat usein toisiin vallonisukuihin kuuluneiden kanssa, mikä ei tietenkään perimän kannalta aina ollut hyväksi. Tästä syystä kuitenkin ilmeisesti näitä vallonisukuja on vielä runsaasti tiedossa täälläkin. Kun ruukkien toiminta alkoi hiipua, alkoi myös yhteenkuuluvuus rapistua.

Vallonisukujen asuinsijoihin on erittäin mielenkiintoista tutustua Ruotsin Uplannissa, missä ruukkeja on runsaasti lyhyiden välimatkojen päässä. Österbyssä on autenttinen museo kankivasaroineen ja luonnollista kokoa olevine työntekijänukkeineen. Hautausmailla tapaa vielä tuttuja valloninimiä jne. Tutustumisretken voi kuitenkin aloittaa jo Suomesta. Tunnettuja ovat Fiskars, Billnäs, Antskog, Koski, Fagervik, Srömfors, Orisberg, Leineperi, Mustio, Kimo ym. Nämä paikkakunnat kantavat enemmän tai vähemmän muistoja näiltä suomalaisen teollisuuden syntysijoilta. Kauniisti kunnostetut teollisuusrakennukset ja asunnot antavat tietoa entisen ajan ruukkiyhteisöjen elämästä. Vallonisuvuista on varsin monia jäljitetty Ruotsiin, ja sikäläiset vallonijälkeläiset ovat auliisti auttaneet suomalaisia sukututkijoita.